Jääkiekossa kuulee usein sanottavan, että pelaamalla oppii pelaamaan. Väitteessä on paljon perää. Mikään harjoite ei täysin korvaa peliä, jossa tilanteet vaihtuvat jatkuvasti, vastustaja toimii ennalta arvaamattomasti ja ratkaisut pitää tehdä täydestä vauhdista.
Mutta onko asia niin yksinkertainen, että mitä enemmän pelaat, sitä parempi pelinlukija sinusta automaattisesti tulee?
Ei aivan.
Peliälyssä ja pelin hahmottamisessa on varmasti myös yksilöllisiä eroja. Joku pelaaja näkee jo nuorena ympärillään enemmän, tunnistaa tilanteita aikaisemmin ja löytää ratkaisuja, joita toinen ei vielä näe. Kaikkia pelaajia ei siis voida harjoittelemalla tehdä samanlaisiksi pelinlukijoiksi.
Sen sijaan voidaan harjoitella valtavan paljon niitä asioita, joista hyvä pelinlukeminen lopulta rakentuu: havainnointia, reagointia, tilanteiden tunnistamista, erilaisia ratkaisumalleja ja nopeaa päätöksentekoa.
Ja juuri tässä harjoittelun toteutuksella on valtavan suuri merkitys.
“Treeneissä onnistuu, mutta pelissä ei”
Kun nuorten pelaajien ja heidän vanhempiensa kanssa keskustelee kehittymisestä, yksi asia toistuu jatkuvasti:
“Harjoituksissa tämä onnistuu, mutta pelissä ei.”
Siihen voi olla monta syytä.
Yksi yksinkertaisimmista on vauhti.
Pelissä asiat tapahtuvat pelinopeudella. Jos harjoituksessa sama taito tehdään jatkuvasti hieman hitaammassa vauhdissa, ilman todellista aikapainetta tai vastustajan tuomaa painetta, pelaaja voi näyttää hallitsevan asian erittäin hyvin. Kun sama pitäisi toteuttaa pelissä täydestä vauhdista ja päätös pitäisi tehdä sekunnin murto-osissa, tilanne onkin täysin erilainen.
Siksi harjoittelussa pitäisi miettiä paitsi mitä harjoitellaan, myös millaisissa olosuhteissa sitä harjoitellaan.
Jos pelissä taitoa tarvitaan kovassa vauhdissa, pienessä tilassa ja paineen alla, jossain vaiheessa myös harjoittelun pitää sisältää nämä elementit.
Toistoja tarvitaan – mutta toiston ei tarvitse tarkoittaa aina samaa ratkaisua
Varsinkin nuori pelaaja tarvitsee paljon toistoja. Luisteluun, kiekonkäsittelyyn, syöttämiseen ja maalintekoon tarvitaan tuhansia laadukkaita suorituksia.
Mutta toistojen määrän lisäksi kannattaa miettiä, mitä oikeastaan toistetaan.
Jos harjoite menee joka kerta täsmälleen samalla tavalla, pelaaja oppii nopeasti suorittamaan kyseisen radan. Hän tietää jo etukäteen, mistä syöttö tulee, minne hän liikkuu ja miten tilanne päättyy.
Se voi olla täysin perusteltua silloin, kun opetellaan uutta teknistä taitoa.
Mutta peli ei toimi niin.
Pelissä sama lähtötilanne voi päättyä kymmenellä eri tavalla.
Tämän vuoksi pyrimme myös Seguro Trainingin harjoittelussa siihen, ettei pelaajalle aina kerrota valmiiksi koko suoritusta. Harjoite voi esimerkiksi alkaa tietyllä rakenteella, jotta saamme haluamaamme teknistä tai pelillistä toistoa. Sen jälkeen tilanne voi muuttua avoimeksi.
Maalinteossa pelaajalle ei välttämättä kerrota, miten hänen pitää tehdä maali. Hänen pitää itse lukea maalivahtia, puolustajaa, tilaa ja omaa vauhtiaan ja valita ratkaisu.
Silloin harjoitellaan muutakin kuin yhtä suoritusta.
Harjoitellaan ratkaisun tekemistä.
Irtokiekko kertoo paljon pelin lukemisesta
Otetaan hyvin yksinkertainen pelitilanne: irtokiekkotilanne.
Jo ensimmäinen asia on pelin lukemista: kuinka nopeasti pelaaja reagoi tilanteeseen?
Onko hän ollut mukana pelissä, pelin sisällä, eikä ajautunut pelistä ulos? Myös sijoittuminen on jo pelin lukemista. Pelaajan pitää pystyä ennakoimaan, mihin kiekko tulee seuraavaksi.
Mene sinne, mihin kiekko on tulossa – älä sinne, missä kiekko juuri nyt on.
Tämän näkee erityisen hyvin nuorten peleissä. Kiekon ympärille muodostuu helposti niin sanottu muurahaisparvi, jossa kaikki pelaajat liikkuvat kohti samaa paikkaa.
Pelin lukemista on myös se, että osaa liikkua tilanteesta poispäin ja ennakoida, mihin kiekko seuraavaksi päätyy. Silloin pelaajalla on parempi mahdollisuus päästä ensimmäisenä seuraavaan irtokiekkoon.
Jos pelaaja reagoi nopeasti ja pääsee ensimmäisenä kiekolle, seuraava vaihe alkaa välittömästi.
Missä vastustaja on?
Tuleeko selkään painetta?
Missä oma pelaaja on?
Onko tilaa kääntyä?
Voiko kiekon kanssa lähteä nopeasti eteenpäin vai syötetäänkö kiekko nopeasti eteenpäin?
Tässä tullaan esimerkiksi yhteen hyvin konkreettiseen asiaan, jota voidaan harjoitella: skannaamiseen.
Pelaajalle voidaan rakentaa tapa, että ennen kiekkoon koskemista hän hakee tietoa ympäristöstään. Katse olkapään yli. Missä paine tulee? Missä tila on?
Se voi aluksi olla tietoisesti harjoiteltava asia. Kun sitä toistetaan tarpeeksi, siitä alkaa muodostua tapa.
Ja juuri sen kerätyn informaation perusteella pelaaja pystyy tekemään seuraavan päätöksen.
Ratkaisumalleja pitää olla repussa ennen kuin niitä voidaan valita
Nuorella pelaajalla ei välttämättä ole vielä montaa ratkaisua samaan tilanteeseen.
Kun paine tulee, vaihtoehtoja voi hänen mielessään olla vain yksi. Jos se ei onnistu, syntyy helposti kiire ja paniikki.
Kokeneemmalla pelaajalla samassa tilanteessa voi olla useita vaihtoehtoja.
Hän voi suojata kiekon.
Hän voi pelata ensimmäisellä kosketuksella.
Hän voi kääntyä paineesta pois.
Hän voi käyttää laitaa.
Hän voi harhauttaa vastustajan ja lähteä vastakkaiseen suuntaan.
Oleellinen asia ei ole se, että yksi näistä olisi aina oikea.
Peli muuttuu koko ajan.
Ratkaisu, joka toimii yhdessä tilanteessa, ei välttämättä toimi seuraavassa. Siksi pelaajan pitää ensin saada omaan “reppuunsa” riittävästi erilaisia ratkaisumalleja.
Sen jälkeen pelin lukeminen on yhä enemmän sitä, että pelaaja tunnistaa tilanteen ja pystyy valitsemaan olemassa olevista vaihtoehdoista siihen hetkeen parhaiten sopivan.
Tätä voidaan harjoitella.
Hyvä pelaaja ei päätä ratkaisuaan etukäteen
Kun hyvä pelaaja menee hakemaan kiekkoa, hän ei yleensä ole viittä metriä aikaisemmin päättänyt tarkasti, mitä tulee tekemään.
Hän kerää informaatiota matkalla tilanteeseen.
Hän skannaa ympäristöä.
Hän näkee vastustajan vauhdin ja kulman.
Hän tunnistaa käytettävissä olevan tilan.
Ja kun kiekko tulee lapaan, päätös syntyy erittäin nopeasti sen informaation perusteella, jonka hän on jo kerännyt.
Tämä on yksi jääkiekon olennaisimmista vaatimuksista.
Jääkiekko on nopeiden päätösten peli.
Pelaajan pitää pystyä havainnoimaan, ratkaisemaan ja toimimaan pienessä tilassa, kovassa vauhdissa ja usein samalla kun vastustaja yrittää estää häntä tekemästä kaikkea tätä.
Aina päätös ei ole oikea. Eikä tarvitsekaan olla.
Oleellista on, että pelaaja oppii tekemään ratkaisuja nopeasti ja ymmärtämään, mihin hänen päätöksensä perustuu.
Myös päätöksenteon nopeutta voidaan harjoitella. Pelaajalle voidaan luoda harjoitteissa tilanteita, joissa hän ei tiedä etukäteen ratkaisua vaan joutuu jatkuvasti havainnoimaan ja reagoimaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu.
Pelaaminen kehittää – mutta harjoittelulla voidaan nopeuttaa oppimista
Pelaamista ei pidä asettaa harjoittelun vastakohdaksi.
Pelaaminen on yksi tärkeimmistä harjoittelun muodoista juuri siksi, että siinä tilanteet ovat aitoja eikä kaikkea voida ennakoida.
Mutta pelissä emme pysty päättämään, montako kertaa pelaaja kohtaa juuri sen tilanteen, jota hänen tällä hetkellä pitäisi kehittää.
Harjoittelussa pystymme.
Voimme rakentaa tilanteen, jossa pelaaja kohtaa saman pelillisen ongelman monta kertaa lyhyessä ajassa – mutta niin, ettei ratkaisu ole joka kerta valmiiksi määrätty.
Silloin pelaaja saa sekä toistoja että päätöksiä.
Ja kun samaa asiaa on harjoiteltu riittävästi, ensimmäinen onnistuminen alkaa usein näkyä pelissä. Sitten toinen. Vähitellen pelaajalla on enemmän ratkaisuvaihtoehtoja, hän tunnistaa tilanteita aikaisemmin ja päätökset syntyvät nopeammin.
Ehkä juuri siinä on yksi hyvä tapa määritellä kehittyvä pelinlukeminen:
Pelaaja näkee tilanteen riittävän aikaisin, tunnistaa vaihtoehtonsa ja pystyy valitsemaan nopeasti tilanteeseen sopivan ratkaisun.
Kaikkea peliälyä ei ehkä voi opettaa. Mutta paljon niistä taidoista, joiden perusteella kutsumme jotakuta hyväksi pelinlukijaksi, voidaan harjoitella.
